exelin elämää

Pitkästä aikaa on taas jotain oikein kivaa sanottavaa – hankin meinaan itselleni koiranpennun. Tuo on nyt perjantaista lähtien ollut seuranani, ja meillä on mennyt tosi kivasti koko ajan. Ensimmäiset pari päivää oltiin äitini luona Myrskylässä, ja siellähän Kamu sitten vapaana juoksenteli ympäriinsä yhden päivän. Siellä on kyllä helppoa, kun ei tarvinnut kuin ulos mennä niin oli autotien ulottumattomissa. Toista se on täällä Rovaniemellä nyt, pakko totuttaa pentu remmiin ja valjaisiin heti startissa, sen verran on vilkasliikkeinen sankari kyseessä. Onneksi tuolla metsikössä ei sentään niitä ole tarvinnut käyttää.

Kamu on sekarotuinen, ja siitä löytyy ainakin vinttikoiraa, lapinkoiraa ja venäjän ajokoiraa. Isästä ei ole mitään tietoa, ja aika näyttääkin minkälaisen koiruuden itselleni sain. Pystykorvamainen rakenne tuolla on, värit voisivat olla vaikka karjalan karhukoiralta. Kuten myös monelta muulta rodulta. Samapa tuo, mukava vekkuli, jonka kanssa ollaan tuolla metsikössä jo menty vähäsen. Kovasti tuntuisi pojalla energiaa riittävän siltikin.

Omaksi ilokseni, ja samalla muistinvirkistykseksi, lisään tänne nyt samalla syntymäpäivän, joka on siis 14.9.2011. Tänään oli siis suuri päivä – 8 viikkoa tuli täyteen. Onneksi olkoon näin netinkin välityksellä. ;)

Lisää merkintä naamakirjaan

Loppui lyhyeen niin sanotusti. Meni niin kutsutusti hermot pahemman kerran arvon ‘luokkatovereihini’ kimppakämpässä heidän kanssaan asuessani. Nyt tässä olen viikon verran mietiskellyt, että pitäisikö minun avautua asiasta – ja kai se nyt on tehtävä, jotta saan tämän asian pois päiväjärjestyksestä.

Aloitetaan siis alusta, tai oikeastaan asumisjärjestelyistä, jotka eivät tehneet minuun mitenkään suurta vaikutusta – vai kuulostaako 35:n neliön lukaali teistä mitenkään riittävältä neljälle ihmiselle kuukaudeksi? Ainoa erillinen ovella varustettu tila kyseisessä kämpässä oli wc- ja saunatilat, ja niiden lisäksi asunnosta löytyi parvi, jossa neljä ihmistä todistettavasti pystyi nukkumaan. Heti alkuun kävi selväksi, että minä olen ainoa ihminen siellä, joka menee kymmenen paikkeilla nukkumaan kun taas muut tulivat unille puolenyön paikkeilla tai sen jälkeen – tästä voinee jo arvata tarinan lopunkin, mutta kerrotaan tämä nyt silti hitaan kaavaan kautta, jotta teen asiani kerralla selväksi.

Ensimmäinen viikko vielä meni hyvin, menin ajoissa nukkumaan parvelle ja muut olivat sitten alhaalla viettämässä aikaa niin pitkään kun heitä huvitti – toki melu ja valo minua jo silloin välillä häiritsi, mutta eipä sille tuollaisessa kämpässä minkään mahda, mutta en voinut olla kohtuuton ja vaatia täyttä hiljaisuutta, joten elin tämän asian kanssa. Ja se meni vielä ihan hyvin, sain nukuttua paljon odotettua paremmin ‘univammaisuudestani’ huolimatta. Mutta tästähän ne ongelmat sitten vasta alkoivatkin, kun edettiin toiseen viikkoon asti. Pari päivää jaksoin valvoa heidän kanssaan siinä iltasella, joista toisena kävin kyllä sitten paikallisessa baarissakin istumassa iltaa, kun minulle vapaapäivä sattui niin sopivasti tulemaan. Mutta sitten kolmantena päivänä en enää jaksanutkaan, ja meninkin jo puoli kymmeneltä nukkumaan, sen verran pahasti olin poikki. Menin parvelle, koska en olettanut, että muut samoihin aikoihin nukkumaan tulisivat, joten otin ainakin mielestäni tässä suhteessa muut huomioon varsin hyvin…

Pari kertaa jo herättyäni siinä yön aikana heräsin taas uudemman kerran, kun pari ihmistä sinne parvelle tulivat ja laittoivat valot palamaan hetkoseksi aikaa jotain hakeakseen – tai niin ainakin luulin… Mutta he jäivätkin sitten vielä istumaan siihen ylös tietokoneen ääreen ja höpöttelivät asioista katsellessaan internetin ihmeellistä maailmaa – josta ainakin musiikkia kuului korviini siinä samalla. Valot he sentään laittoivat pois, kunnes vielä kolmaskin henkilö saapui paikalle. Tässä vaiheessa minulta sitten menikin jo hermo, ja totesin, että painukaan nyt hel****ti sinne alakertaan siitä, että täällä voi rauhassa nukkua. Vaan sieltähän tuli sitten kommenttia takaisin: “En mene, alhaalla ei toimi 3g verkko.” Tähän taisin tokaista, että minäkö tässä ainoa olen, joka niitä kompromisseja tekee, eli vain minunko täällä pitäisi muuttaa elämäni rytmiä tanssiakseni heidän pillinsä mukaan? Vastaus tähän oli vielä tylympi, joka kuului suurinpiirtein näin: “Meitä on kolme, ja sinä olet yksin, täällä mennään meidän säännöillä – mene sohvalle nukkumaan.”

Tässä vaiheessa olin sen verran hämmentynyt, että leukani loksahti auki ja jäinkin aivan täysin sanattomaksi – sitä ei ollutkaan aikoihin tapahtunut. Mietiskelin siinä jokusen tovin sängyssäni maaten, että mitäpäs tässä nyt, minun toiveitani ei ainakaan huomioida mitenkään – ehkä hieman väärä sana, mutta en tähän hätään oikein parempaakaan keksi kuvaamaan asiaa. Eipä minulla ollut kuin huonoja vaihtoehtoja tässä vaiheessa, koska kämppäkavereiltani ei löytynyt selkeästikään minkäänlaista kompromissihalua, vaan he halusivat elää omien sääntöjensä ja aikataulujensa mukaan aivan täydellisesti.

Tässä vaiheessa voinen mainita, että minkälaisia vaihtoehtoja minulla siis käsitykseni mukaan olisi ollut:
1: Mennä ennen kymmentä sohvalle nukkumaan, jolloin muut olisivat yhä edelleen puuhailleet siinä olohuoneessa asioitaan kunnen olisivat suvainneet mennä sinne parvelle surffailemaan.
2: Mennä parvelle ajoissa nukkumaan, ja siirtyä parvelta sohvalle kun muut halusivat tulla parvelle hengailemaan.
3: Muuttaa nukkumaanmenoaikojani

Näistä mikään ei oikein kuulosta hyvältä vaihtoehdolta minun korvaani, varsinkin kun hieman uniongelmainen olen. Tätä voinee kuvata sekin seikka varsin hyvin, että minulla ei ollut parin tunnin unien jälkeen mitään vaikeuksia ajaa keskellä yötä Leviltä Rovaniemelle autolla, vaan olin varsin pirteä koko matkan ajan. Näistä vaihtoehdoista hylkäsin siis kaikki, ja pakkasin kamppeeni yöllä, ja lähdin kotio. Eipä siellä minulle oikeastaan ollut käyttöä, olisin ohjannut noin kolme tuntia viikossa parillä jälkimmäisellä viikolla – ja loppuaikana olisin ehkä heilunut paikallisena maskottina muiden ohjauksissa. Siihen rooliin siellä oli muitakin ihmisiä, joten ei tuo touhu minun lähtööni kaatunut ollenkaan.

En nyt tiedä teinkö oikean ratkaisun, mutta mielestäni ainoan järkevän. Kai sitä olisi asiasta nostaa isommankin haloon, mutta tuskinpa siinäkään mitään järkeä olisi ollut – riidan siitäkin olisi vain aikaiseksi saanut. Tämä varmaan oli se pienimmän riesan tie, vaikka nyt minusta jäi varmasti Levin suuntaan, mahdollisesti myös oppilaitokseni suuntaan huono kuva. Eipä tämä minun valmistumiseni kuitenkaan tästä kiinni jää, työharjoitteluita tulee varmasti uusia vielä. Ensi kerralla tosin kyllä varmistan, että saan vähintään sen oman huoneen mikäli jonnekin laskettelukeskukseen pääsen.

Elämä jatkuu kuitenkin, ja tänään sitten tuli aloitettua lopputyön tekeminen – ei onneksi ole turhaa kiirusta sen suhteen. :)

Lisää merkintä naamakirjaan

Ok, it’s been a while again since my last post. I was doing internship in Saariselkä last month and it was really a great time for me. All I was doing was taking elder people out in the forest and talk about the nature and the habitants in there. It was really enjoyable time even I didn’t have much to do in the evenings. Would you enjoy about walking in the forest 2 to 6 hours in a day? I do.

Now I’m doing my second intership in Levi. This time I’m with the kids – I think my role was to take children to outdoors a bit but it looks like I need to be inside almost all of the time. And it bothers me a bit because the age of the children varies a lot – there might be a four year old kid with 15 year old one – it is really hard to do something with that much difference in age. And the other problem is within the group, we aren’t really in sync at all with our thoughts. When I’m suggesting that we could walk outdoors and talk about something it makes others angry because it isn’t instructing in their minds at all. They want to have lots of different things that you need to do – otherwise it isn’t done properly and they can’t get good grades from this. Why does taking kids out works in Scotland but not in Finland? I’m pretty sure it would be fun but it’s a majority rule – 3 against 1.

And the other downside of this is that we don’t have enough work to do. I was able to be at home from thursday to wednesday because one of my lessons was canceled. Today I came here to do one lesson that last for an hour. And then again I have nothing to do on thursday. Luckily on friday I will have something to do so for several hours so it wont be so bore anymore. I guess I should be satisfied but still I am not – I’m not really motivated to do long term practises now – the weather has been so bad that I can’t even do hiking. And there are nothing I really want to see at the moment.

So, this is kinda bad – no motivation, nothing else that interests me – but I am still able to do my work very well in here, I’m professional after all. And only two more weeks to go….

Lisää merkintä naamakirjaan

Muutamia uusia taas, ruska rupiaa pikkuhiljaa muuttumaan punaisemmaksi. Ei se nyt vieläkään ihan viimeisen päälle ole, mutta parempaan päin.

Päivän lenkkinä köpöttelin retkeilyreittiä – parfyymipolkua – pitkin Pessinlammelle asti, ja siitä sitten tuli lähdettyä omille poluille. Ja tuli muuten vastaan paljon hienoja paikkoja, joita olisi kyllä varmaan tullut poluillakin. Mutta kivempaa se näin on, eipähän tarvitse ruuhkasta kärsiä. :)

Lopullinen määränpää oli Kiilopää, jonka nyt sitten olen huiputtanut – liekö tämä sitten vale tai ei. ;) Sieltä takaisinpäin taas hetken aikaa omia polkuja, ja Rumakurun kohdilta suurinpiirtein taas poluille. Mukava oli päivä, sääennustekaan ei pitänyt paikkaansa – luvattua tihkusadetta ei näkynyt, vaan aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta koko päivän. Tai ainakin sen kuusi ja puoli tuntia, jonka siellä ulkosalla vietin.

Sitten niitä fotoja.

Lisää merkintä naamakirjaan

Täältä vain tulee taas otettua kuvia.

Lisää merkintä naamakirjaan